FS-hakemistojen korjausryhmän keskustelu
Answers
-
Lomaviikot tuntuvat hidastavan indeksointiani, mutta viime viikolla 32 sain sentään 5 tuntia tehdyksi sitä Hollolan rippareitten parissa. Sata ensimmäistä sivua vuosilta 1850-59 on takana, mutta 700 sivua odottaa vielä tutkimista. Tarkastelin virhesaalista ja korjasin 5 tunnin aikana 34 kappaletta. Taisi olla ennätyssaalis, mutta saisi olla pikemmitenkin 0-saalis! Aikakorjauksia oli etupäässä ja tietenkin jonkun ruotsia ja suomea taitamattoman virhepäätelmiä.
0 -
Sain valmiiksi Kuopion maalaiskunnan rippikirjan 1820-1831 osa 3 korjauksen. Huomenna katsotaan mistä jatkan.
0 -
Sain loppuun tarkistuksen Kuopion mlk RK III 1820-1831 tarkistuksen
0 -
Olen tässäjo muutaman vikon tarkastanut Kuopion maaseurakunnan rippikirjaa vuodelta 1832-43 osaa III. Nyt kun tuli tämä uusi ohjelma johon pitäisi paneutua koko sydämellään niin jää kesken, mutta ehkä siihenkin löytyy aikaa jotta saan sen loppuun jossain vaiheessa.
0 -
Aika kirjavasti ovat Hollolan rippikirjat indeksoitu. Yhdellä sivulla on 5 -15 virhettä, niin siis keskimäärin. Petronen Eriksdr onkin Petronella, Sashin on Saxlin, Fernberg onkin Jernberg, Gabriel Tytar onkin G. Tyhr, Medame Kristina Levisa Hasselgren korjasin Kristiina L.H (Madame jäi tietenkin pois), Pojörk onkin Björk, Wrika onkin (tietysti) Ulrika jne. Mitäs siitä jos on jätetty 3 riviä kokonaan indeksoimatta, pannaan ylös! Päivämäärä sotkua on tietenkin loputtomiin - eipä siitä sen enempää.Tässä siis viime päivien kokemuksia.
Hollolan RK 1850-1859 sisältää 818 sivua. Olen vasta sivulla 254. Taitaa tässä mennä pitkälle ensi vuoteen ennen kuin tulee valmista.
Sen vuoksi otan mielelläni vastaan välillä vähän erilaistakin toimintaa, josta TI-palaverimme jo kerrottiin. Olin aikanaan Kansallisarkistossa kuvaamassa Towen ym kanssa rippikirjoja ja vähän muutakin, mm. vanhoja Liahona lehtiä. Se siitä minun taustastani.
0 -
Hyvää vuoden alkua teille kaikille! Indeksoinnin korjauksia teen edelleen Hollolan RK 1850-1859. Tuleepa opittua esi-isien ja -äitien synnyinseudutkin aika tarkkaan. Olen nyt suurin piirtein ko rk:n puolessa välissä. Vauhtini on noin 11-12 virheen korjausta tunnissa. Laventaen - jos korjailisin vaikkapa 8 t/viikko välillä vähän laiskotellenkin', niin 400 tunnin uurastuksessa vuodessa korjauksia tulisi runsaat 4000. Siis kannattavaa puuhaa! Työtehoni on nyt vähän niin ja näin, kun tuli minun vuoroni sairastua coronaan (hengitysvaikeuksia). Joulun pyhät meni karanteenissa. Ei kirkkoon eikä vierailuille! Terveisin teille terveille!
0 -
Tänään 14.11.2022 sain valmiiksi Kuopion mlk RK 1832-1843 osa 3. 460 sivua samalla aloitin osaa 2 tarkistamaan
0 -
Eilen valmistui edellinen kirja osa 2 ja nyt aloitin osaa 3 Kuopion maalaiskunnan 1832-43 kirjaa
0 -
Käyn edelleen Hollolan RK 1850-1859 indeksoinnin korjauksia läpi. Sairastumiseni koronaan jouluna edesauttoi korjauksien nopeutta. Sivuja on kaikkiaan 818 ja taidan päästä alle vuodessa tämän kirjan läpi, kun olen sivulla 613. Keskeltä kirjaa löysin ns. Svart Bookin, mikä on indeksoimatta, sivuja 24. Kysyin SSHY:ltä olisiko heillä se indeksoimatta, mutta ei sieltäkään sitä löydy. RK:n lopussa on myös indeksoimatta osa, johon en ole vielä tutustunut. Kansallisarkisto tietänee em. Mustasta kirjasta jotakin.
0 -
Heippa työkaverit
Näitä puuhia riittää ja tuntuvat korjaukset olevan tosi tarpeellisia. Kajaanin kirjojen jälkeen olen tarkistanut Paltamon rippikirjoja. Rippikirjat 1761-66, 1767-72, 1773-78 tuli luettua. Nyt on menossa Paltamo RK 1781-85 1. osa. Välillä nuo virheet naurattaa, välillä melkein itkettää, ehkä kärsivällisyys karttuu. Tuossa edellisen Paltamon kirjan lopussa oli jopa kymmenkunta melkein virheetöntä sivua, ah se oli juhlaa... Nyt on arkiaskareet taas käsillä. Mutta ahkeroidaan rauhallisesti, jospa se siitä
0 -
Heipä hei! Olen nyt tänään 22.2.2023 mennessä korjaillut seuraavia rippikirjoja, molemmat 1850-1859 ajalta:
Nastolan RK 1-628 kokonaan
Hollolan RK 1-818 kesken ja olen nyt sivulla 673. Tämän RK:n keskellä on 24-sivuinen ns. Svart book 1. delen samalta ajalta indeksoimatta. Sivut 579-593. Ainakaan SSHY ei ole sitä tehnyt.
0 -
Keskustelun alussa olevat valmiiden ja käynnissä olevien rippoikirjaindeksointikorjausten luettelot on päivitetty 22.2.2023
0 -
Tämä viesti on kopioitu toisesta keskustelusta.
Kommentoija Jouko Viljanen @Jocce99:
No niin! Sainpas nyt "valmiiksi" Hollolan Rippikirjan 1850-1859, kaikkiaan 818 sivua. Paljonhan siinä jäi kuitenkin hampaankoloon. Ohjelma, jota käytämme, ei salli enempiä muutoksia. Valitettavasti. Olemme sen virheellisyyksistä keskustelleet useammankin kerran. No, odotellaan sitten. Viime vuonna käsittelin Nastolan riparin samoilta vuosilta.
Kävin juuri Asikkalan kirkonkirjat, 1772-1879 läpi ja ihmeekseni niitä ei ole indeksoitu. Voiko olla totta! Tutkin tätä sisältöä FS/Catalog´in kautta. Ehkä reittini ei ollut oikea vai mistä sitten oli kysymys.
0 -
Hyvää viikon alkua kaikille! Aloittelen tässä Asikkalan RK 1851-1862 kun on niissä paljon esi-isien ja äitien sekä kenties siltä väliltäkin olevia tietoja niissä. Ensimmäinen sivu heti kaikkiaan 838 sivusta alkoi tuskallisesti. 21 väärää päivämäärää ja 3 riviä puuuttui kokonaan indeksoimatta. Mitähän tästä tuleekaan!
Olen ottanut pieneksi päämääräkseni korjata päivämäärät, jotka on indeksoitu "amerikkalaisittan" niin että koko pvm näkyisi: päivä, kk, ja vuosi). Jos näin teen, niin tämän RK:n kanssa meni kyllä loppuikä. (No, sehän voi olla aika lyhytkin minulla!)
Jatketaan tästä loputtomiin! Eiks niin!
0 -
Hei työkaverit
Paltamon kirjoja olen lukenut. Jokin aika sitten tuli valmiiksi Paltamo RK 1781-85 I. osa ja 2. osa.
Juuri nyt sain valmiiksi Paltamo RK 1786-91. Kohti nykyaikaa jatkan tästä edelleen Paltamossa.
Parissa viimeksi tutkitussa kirjassa oli kaunista käsialaa ja aika vähän virheitä aikaisempiin verrattuna. Kuitenkin joka sivulla yleensä jokunen virhe, joten oli todella tarpeen työ niissäkin. Isot kirjaimet K ja R olivat tuottaneet indeksoijille runsaasti vaikeuksia.
Minä laitan syntymäaikoihin vain kuukauden ja vuoden, nehän niihin on vain indeksoitukin.
Otetaan rauhallisesti, Työn iloa meille!
0 -
Juuri kun puhuin noista syntymäajoista tulinkin rippikirjaan, jossa on päivätkin. Siellä käytössä tapa jossa päivä on kuukauden yläpuolella. Aikoihin on näköjään tehty korjauksia ihan oikealla tavalla. Ilmeisesti mahdolliset vierasmaalaisetkin tuntevat numerot, vaikka kirjainten kanssa välillä vähän heikkoa on ollut ! Kun tuntevat systeemin, mikä kussakin kirjassa tai sivulla on, näyttää hyvin menevän.
Minusta tärkeintä on, että nimet olisi oikein. Vilkaisen jkv syntymäaikoja, mutta näyttää siinä olevan tai olleen jokin muu projekti. OK Mukavaa päivän jatkoa
0 -
on aikaa vierähtänyt ja hommia on tehty - Valmiiksi on tullut Paltamosta seuraavat rippikirjat:
vv 1792-1802, 1803-1812, 1813-1822. Ne on tarkastettu ja korjattu. Nyt puuhaan RK 1823-1831 kimpussa.
Hyvää kesää kaikille !
0 -
Väliaikatietona: olen nyt Asikkalan RK 1851-1862 sivulla 91. Esimerkiksi sivulta 90 oli kokonaan indeksoimatta 4 nimeä. harmittaa, kun ei niitä voi saman tien lisätä. Rippikirjan merkinnät on tehty hyvin pienellä ja kaiken lisäksi aika leveällä kynän terällä. Kun vertaan aikaisemmin korjaamiani Hollolan ja Nastolan ripareita, niin on Asikkala indeksoitu aivan kurjasti. No, ei siinä mitään, jatkan vaan!
0 -
Hei Te kaikki innokkaat asiammme harrastajat!
Asikkalan RK 1851-1862 indeksoinnin korjaukset menevät eteenpäin, mutta tuskastuttavan hitaasti. Verrattuna viimeksi käyneitä Nastolan ja Hollolan ripareita virheitä on moninkertaisesti. Olen vasta sivulla 171 ja sivuja sentään 838. Kun ymmärtää asiamme arvon, niin eipä tuo niin paljon sitten haittaakaa!
0